Fanjunkars-hanke
Hankkeen tarkoituksena on ollut rakentaa uudelleen Sjundbyn linnan Porkkalan vuokra-aikana tuhoutunut noin sadan neliön suuruinen torppa sen kaltaiseksi kuin se oli 1800-luvulla, jolloin Aleksis Kivi asui siinä.
Säätiö teki sopimuksen Yrkesinstitut Sydvästin kanssa Fanjunkarsin hirsirungon pystyttämisestä. Rakennusapteekki Oy Billnäsistä sai tehtäväksi koko Fanjunkarsin rakennuksen rakenne- ja detaljisuunnittelun. Hankkeeseen säätiö sai Pomovästin kautta Leader+ rahoitusta.
Keväällä 2004 säätiö rakennutti torpan kivijalan. Sydvästin opiskelijoiden työssä oppimisen jaksolla kaadettiin talvella 2004 rakennukseen tarvittavat puut. Opiskelijat työstivät tukit hirsiksi ja pystyttivät rungon Tammisaaressa. Hirsirunko siirrettiin Siuntioon elokuussa 2004 ja rakennus sai vesikaton siuntiolaisten teettämänä vielä saman vuoden aikana.
Rakentaminen on ollut intensiivistä. Heikki Kaislan Fortulon Oy toimi projektin moottorina, ja rakennusinsinööri Pertti Mäntymäki ohjasi asioiden etenemistä kiireidensä ohessa. Kunnanjohtaja Henrik Sandström on esittänyt erinomaista esimerkkiä talkooväelle osallistumalla innokkaasti talkootyöhön.
Tutustukaa kuvamateriaaliin projektista Kuvasivullamme.